Autoteollisuus

automotive

Suurimmat haasteet ja vaatimukset

Prima Powerilla on pitkä historia käyttösovellusten toimittamisesta autoteollisuuteen. Valmistimme ensimmäisen laserkoneen autonkorin osien leikkaukseen jo vuonna 1979. Autoteollisuuden tuotanto on voimakkaasti muuttunut viime vuosikymmeninä, joten myös koneita on täytynyt kehittää ja innovoida tämän sektorin muuttuvien vaatimusten mukaiseksi. Prima Power on ollut edelläkävijä monilla tavoilla, esim. tuottamalla ratkaisuja muottiinkarkaistun teräksen1 (HSS) leikkaamiseen, kun tällaisten materiaalien käyttö oli vasta alkamassa.

Autoteollisuuden massatuotannon suurimpia haasteita on lyhyiden työjaksojen, korkean prosessiluotettavuuden ja tehokkaan materiaalityönkulun saavuttaminen.

Kestävä kehitys, polttoainesäästöt ja turvallisuus ovat tärkeimpiä asioita auton valmistuksessa tänä päivänä. HSS-materiaalien käyttö on menossa tähän suuntaan mahdollistaen kevyet mutta erittäin kestävät ajoneuvot, joiden polttoaineen kulutus ja päästöt ovat pienet sekä kuljettajien ja matkustajien turvallisuus hyvä.

Tällä sektorilla hyödynnetään myös lävistys-laseryhdistelmäkoneita mahdollistamaan sähköservotekniikalla toimivan lävistyslaitteen tarkat muotoilutoiminnot sekä laserin joustavat ominaisuudet – näin voidaan työstää mitä tahansa muotoja.

Kevyiden, esim. alumiinista valmistettujen osien tuotannossa kuitulaser on erittäin hyödyllinen. 1 muottiinkarkaisussa eli kuumamuovauksessa metallia muotoillaan hyvin kuumana (yli 900 °C), ja sen jälkeen se jäähdytetään nopeasti muotissa. Prosessi muuntaa matalan vetolujuuden metallin erikoislujaksi teräkseksi (150–200 kilopaunaa neliötuumalla).

Prima Powerin tarjoamat edut yrityksellesi

  • 3D-laserkoneemme Rapido on tehokas ratkaisu intensiiviseen tuotantoon autoteollisuudessa.
    • Dynaamiset  ja älykkäät ohjausmenetelmät tekevät ratkaisusta huippunykyaikaisen tuotantovälineen
    • Tarkat kuitulaserit toimivat erittäin tehokkaasti jopa 2,5 mm:n paksuudella, joka on tyypillinen tälle alalle
    • Parhaat ratkaisut sekä osien kiinnityksen että latauksen/purkamisen hallintaan erikoisvalmisteisilla kääntöpöydillä
    • Suunniteltu huippuluotettaviksi perustuen kymmenen vuoden yhteistyöhön autoteollisuuden kanssa.
  • Erittäin suurten autonosien käsittelyyn on saatavilla Optimon laaja työstötila.
  • Lävistys-laseryhdistelmäkoneet tarjoavat parasta tarkkuutta myös pienillä erillä.
  • Kaikki työstövaiheet, kuten lävistys, muotoilu, merkintä ja laserleikkuu, suoritetaan samalla laitteella. Tuottavuuden lisäämiseksi voidaan valita erilaisia ratkaisuja materiaalivirran automatisoimiseksi.
  • Palvelumme kattavat tuotteen elinkaaren kaikki vaiheet ja tarjoavat asiakkaan valmistustoiminnalle maksimituottavuuden.
  • Kaikki tuotteemme on suunniteltu ja kehitetty Green Means® -konseptin mukaisesti: tuottavuutta ja ympäristöystävällisyyttä samalla kertaa.

Sovellusesimerkkejä

  • Kaikki autonkorin osat, jotka liittyvät kolarisuojaukseen ja turvarakenteen lujuuteen. Tyypilliset osat ovat ovikehyksessä, kuten B-pilarissa ja A-pilarissa, ja lisäksi puskurissa tai poikittaistunnelissa. Nämä osat valmistetaan tietyllä tekniikalla, josta käytetään nimitystä “muottiinkarkaisu”.
  • Sillä saadaan kevyitä, kestäviä ja helposti muotoiltavia osia. Myös hydraulisesti syvävedettyjä osia leikataan laserilla suurimittaisessa tuotannossa. Laserin tarjoamia etuja ovat erinomainen tarkkuus ja toistettavuus.
  • Koska lasertyöstö on viimeinen vaihe, sille ominainen tarkkuus mahdollistaa taloudellisempien työstötapojen käyttämisen edellisissä vaiheissa. Monimutkaiset osat, jotka vaativat lävistystä, muotoilua, haaroitusta, merkintää ja laserleikkuuta, voidaan työstää samassa tuotantojärjestelmässä.

Vastaavat asiakastapaukset:

La produttività viaggia sui giusti binari

Cecomp (IT) | Tecnolamiera

Lataa >
Platino Fiber Laser Makes the Cut At West Coast Job Shop

Laser Innovations | CNC-West

Lataa >
Form and finish

PAB Fabrications Ltd, U.K. | International Sheet Metal

Lataa >
Stampare italiano

SUSTA Srl | Tecnologie Meccaniche

Lataa >
Rapido cut

Nuova Stame | Tecnologie meccaniche

Lataa >
Subcontractor to the automotive stars

Vaccari & Bosi (IT) | Tecnologie Meccaniche

Lataa >
Italian technology on Parisian streets

CECOMP (Italy) | Deformazione

Lataa >
The unbeatable laser

Componenti HSS | Tecnologie Meccaniche

Lataa >
Back in the race

Automotive | Machines Italia

Lataa >
The machine that produces the parts for the Fiat 500

Fiat | The Italian Edge

Lataa >
High strength steel in the automotive industry

Fiat (IT) | Lamiera

Lataa >
Niche market manufacturer thrives with laser, press brake

D&R Electronics Co. Ltd. (Bolton, ON, Canada) | MP&P

Lataa >
Video >

Body B Pillar

Fiat (IT) | The journal of Machine Tools

Lataa >
Twenty 3D lasers cutting high strength car parts

Wilco Wilken (DE) | Deformazione

Lataa >
High speed laser machine helps increase accuracy and throughput

Pab Coventry (UK) | Engineering Subcontractor

Lataa >
[]
1 Step 1
Tilaa Prima Powerin asiakasjulkaisut
Maksuttomalla rekisteröitymisellä voit tilata uutiskirjeen ja Power Line -julkaisumme, joissa on tietoa asiakkaistamme, tuotteistamme, palveluistamme sekä ajankohtaisista tapahtumista.
Etunimi
Sukunimi
Yritys
Valitse julkaisut
Previous
Next