Tänä päivänä IS-VET Oy on 55 henkilöä työllistävä yritys, jonka viime vuoden liikevaihto oli 9,4 miljoonaa euroa. Yritys tunnetaan edelleen opetusvälineistään, mutta myös erikoiskalusteiden kokonaistoimituksista oppilaitoksiin ja laboratorioihin, sisältäen kalusteet, välineet ja opetusmateriaalit. Tämän lisäksi yritys toimii myös ohutlevyteollisuuden alihankkijana. Asiakaskunta koostuu pääosin kunnista, kaupungeista ja rakennusliikkeistä sekä erikoisajoneuvojen valmistajista. Yrityksen tuotanto koostuu pääosin pienistä sarjoista ja räätälöidyistä eristä, joissa toimitusaika on usein lyhyt. 

"Yrityksellä on oma vahva tuotekehitysosastonsa, mutta ideoita saadaan myös asiakasta kuuntelemalla. Olemme panostamassa entistä enemmän tuotekehitykseen," kertoo kehitysjohtaja Eki Vauhkonen.

Is-Vetin juuret ovat vahvasti Suomessa ja kotimaisuusaste onkin yli 60%. Myös pääasiallinen markkina-alue on Suomi. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Iisalmessa ja Järvenpäässä.

Kuvassa vas. ohjelmoija ja operaattori Annika Pietikäinen,  tuotantojohtaja Mikko Leskinen ja kehitysjohtaja Eki Vauhkonen

Kuvassa vas. ohjelmoija ja operaattori Annika Pietikäinen,  tuotantojohtaja Mikko Leskinen ja kehitysjohtaja Eki Vauhkonen

Uudet investoinnit

Is-Vetillä oli jo ennestään useita Prima Powerin koneita, kuten E5-levytyökeskus, robottisärmäyssolu ja särmäyspuristin. Kun syksyllä 2020 tuli tarve tuotantokapasiteetin lisäämiselle, yritys investoi uuteen, laserleikkuuta ja lävistystä yhdistävään Combi Genius 1530 -yhdistelmäkoneeseen, LSR-lastaus- ja pinontarobottiin sekä Combo Tower -automaattivarastoon.

Uudet koneet mahdollistivat myös tuotteiden valmistustekniikan kehittämisen. Myös yhdistelmäkoneen kompaktius ja monipuolisuus ilahdutti; yhdellä koneella pystytään nyt tekemään useita eri työvaiheita ja kappaleet voidaan pinota tai lajitella luukkujen kautta eri osoitteisiin. Ei enää rangoista irrottelua, eikä näin ollen myöskään kappaleiden mikrokiinnikkeitä. Yhdistelmäkoneen modulaarisuus mahdollisti sen, että vuotta myöhemmin hankittu BCe Smart -taivutuskone voitiin integroida siihen varaston kautta.

Uusi taivutuskone mahdollisti laadukkaammat tuotteet, sillä hitsausten määrää on pystytty vähentämään. Kone avasi uusia mahdollisuuksia myös tuotteiden kehitykseen ja lisäsi merkittävästi tuotantokapasiteettia. Taivutuskoneella on mahdollista valmistaa sellaisia osia, joita ei särmäyspuristimella pysty. Lisäplussana koneen käytölle on sen ergonomisuus.

Osuvat yhdistelmät

"Olemme olleet Prima Powerin koneisiin tyytyväisiä. Myös huolto- ja varaosapuoli toimivat erinomaisesti," kertoo tuotantojohtaja Mikko Leskinen.  "Arvostamme myös koneiden kotimaisuutta. Yhdistelmäkone on osoittautunut jopa tehokkaammaksi kuin mitä osasimme odottaa. Automaatio mahdollistaa myös täysin miehittämättömät ajot."

"Tuotantomme haasteena oli ollut tilan käyttö ja tähän kompakti Combi Genius -yhdistelmäkone yhdistettynä BCe Smart -taivutuskoneeseen oli osuva ratkaisu. Olemme voineet valmistaa nyt sellaisia tuotteita, mitä aiemmilla menetelmillä ei olisi ollut mahdollista ja myös tuotteiden laatu on parantunut. Yhdistelmäkone mahdollisti kapasiteetin kasvun ja sitä kautta myös lisämyynnin ja liikevaihdon kasvun," Leskinen summaa.

IS-VETin viimeisin Prima Power -investointi on kompakti järjestelmä

Investointi mahdollisti tuotantokapasiteetin noston, työvaiheiden yksinkertaistamisen, materiaalin säästön ja tuotevalikoiman monipuolistamiseen

Mikko Leskinen
tuotantojohtaja

Etsitkö vastaavaa ratkaisua yrityksellesi? Löydä se täältä