
Platino Fiber
2D-LASERLEIKKAUSKONEET
Prima Powerilla on pitkä historia autoteollisuuden alalla. Ensimmäinen autojen korikomponenttien leikkaamiseen tarkoitettu laserkoneemme on peräisin vuodelta 1979. Olemme sen jälkeen jatkaneet väsymättä innovointia ja pysytelleet alan kehityksen mukana.
Prima Power autoteollisuuden alalla
Kiertotalous ja nollapäästöjen tavoittelu
Autonvalmistajat haluavat siivun sähköautojen kasvavista markkinoista ja tavoittelevat mittakaavaetuja rakentamalla modulaarisia ja skaalattavia sähköautojen alustoja.
Käyttöiän lopussa olevien autojen synnyttämät jätteet ovat valtava ongelma. Autonvalmistajien on siis katsottava hiilineutraaleja tehtaita pidemmälle ja omaksuttava uudelleenkäyttöä ja kierrätystä koskevat kiertotalouden ajattelu- ja toimintatavat. Autoteollisuutta ohjaavat sitoutuminen kestävän kehityksen mukaisten autojen valmistukseen sekä ympäristösäädökset ympäri maailmaa. Alan on yhä varhaisemmassa vaiheessa autojen kehitysprosessia otettava käyttöön ”suunnittele ja pura”
-periaatteita, jotta jätemääriä voidaan pienentää. (Lähde: Forbes 2021)
Autoteollisuus on mullistunut viime vuosikymmeninä, ja myös meidän koneemme ovat kehittyneet sen mukana. Olemme olleet monien trendien eturintamassa esimerkiksi tarjoamalla ratkaisuja vahvan muottikarkaistavan teräksen leikkaamiseen, kun näiden materiaalien käyttö oli vasta alkutekijöissään.
Autoteollisuuden alalla intensiivisen tuotannon suurimmat haasteet liittyvät sykliaikojen rajuun vähentämiseen, prosessin luotettavuuteen ja tehokkaaseen työnkulun hallintaan.
Kestävä kehitys, polttoainesäästöt ja turvallisuus ovat avainasemassa nykypäivän autonvalmistuksessa. HSS-materiaalien käyttö on askel tähän suuntaan, ja se mahdollistaa kevyiden mutta kestävien autojen valmistuksen. Samalla polttoaineen kulutus ja päästöt ovat vähäisemmät ja kuljettajien ja matkustajien turvallisuus on parempi.
Lävistys-/laseryhdistelmäkoneita käytetään tällä sektorilla, koska tarkka sähköservokäyttöinen lävistyslaite ja joustava laser pystyvät käsittelemään kaiken muotoisia osia.
Kuitulaserista voi olla paljon hyötyä kevyiden kappaleiden, kuten alumiinin, tuotannossa.
Kokemus
Olemme palvelleet autoteollisuuden alaa vuodesta 1979 lähtien.
Kyky kuunnella
Räätälöimme koneemme asiakkaan todellisten tarpeiden mukaisiksi.
Innovatiivisuus
Koneillamme valmistetaan alan edellyttämiä suorituskykyisiä osia.
Ratkaisut
Rapido 3D -laserkone on suorituskykyinen ratkaisu vaativaan autotuotantoon:
Optimo sopii erinomaisesti isojen ja erittäin isojen auto-osien työstöön, koska se voi käsitellä vielä suurempia työmääriä.
Yhdistetyt pistin-/laserkoneet takaavat tarkkuuden pienissäkin erissä. Kaikki prosessivaiheet, kuten lävistys, muovaus, merkkaus ja laserleikkaus, suoritetaan yhdellä järjestelmällä.
Materiaalivirran automatisointiin voidaan valita eri ratkaisuja tuottavuuden parantamiseksi.
Palvelumme kattavat tuotannon kaikki vaiheet ja takaavat suurimman mahdollisen tuottavuuden.
Kaikki järjestelmämme on suunniteltu ja kehitetty Green Means
-konseptin mukaisesti: niissä on huomioitu sekä tuottavuus että ympäristöystävällisyys.
Esimerkkejä käyttökohteista
2D-LASERLEIKKAUSKONEET
2D-LASERLEIKKAUSKONEET
3D-LASERLEIKKAUSKONEET
3D-LASERLEIKKAUSKONEET
3D-LASERLEIKKAUSKONEET
SÄRMÄYSPURISTIMET
MENESTYSTARINOITA
Edistyksellinen lasertekniikka on ollut ratkaisevassa osassa neljästä yrityksestä koostuvan ja Michiganin Madison Heightsissa toimivan Diversified Tooling Group -konsernin matkalla yhdeltä toimittajalta saatavien valmistusratkaisujen johtavaksi tarjoajaksi.
Lasercraft USA tuntee 30 vuoden kokemukseen ja uusimpaan tekniikkaan tukeutuvan viisiakselisen laserleikkauksen – vastikään hankittu, BeamDirector®-järjestelmällä varustettu LASERDYNE®
Laserlamilla on yli vuosikymmenen kokemus laserleikkauksesta ja metallilevyjen taivutuksesta, ja etsimme jatkuvasti tuottavuutemme parantamiseksi uusia ratkaisuja, kuten Prima Powerin uusi 2D Laser Genius+.
Kun Randy Williams avasi työpajansa, hän oli jo kokenut osavalmistaja. ”Vartuin metallityön parissa”, Williams selittää. ”Isäni oli ilmailuinsinööri, joka rakensi työnsä ohessa trampoliineja, kun olin 10-vuotias. Autoin häntä rakentamaan osia kotimme kellarissa. Hänen yrityksensä kasvoi, ja lopulta hän valmisti maailmanpyöriä ja muita siirrettäviä huvipuistolaitteita, kunnes vastuuvakuutus muuttui liian haastavaksi pienelle yritykselle.”
Paikallinen
tuki
Tukisopimukset
Varaosat
Suhtautumisemme kestävään kehitykseen: ympäristövaikutuksemme pienentämisellä on myös taloudellisia vaikutuksia.
Toimimme kaikkialla maailmassa. Löydä lähin Prima Power
-toimipaikka ja ota meihin yhteyttä.
© PRIMA INDUSTRIE S.P.A. | Via Torino-Pianezza, 36 - 10093 COLLEGNO (TO) ITALIA | Share Capital €26.208.185 | VAT 03736080015 - C.C.I.A.A. Torino 582421 | Reg. Impr. Torino n. 03736080015