Williams päätyi avaamaan oman työpajansa vuonna 2001, ja hänen ainoita työkalujaan olivat laser ja särmäyspuristin. Yrityksen kasvaessa hän yhtiöitti toimintansa vuonna 2007. Nyt Lasertech Metal Works on siirtymässä 3 700 neliömetrin tiloistaan Georgian Fayettevillessä 5 500 neliömetrin tiloihin Georgian Peachtree Cityssä. Yritys suunnittelee laajentavansa toimitilojaan vielä 1 800 neliön verran myöhemmin tänä vuonna.

Lasertech Metal Works palvelee muun muassa elintarvikkeiden, energian, kilpa-autoilun, ampumaratojen, elokuvien ja arkkitehtuurin parissa toimivia asiakkaita. Yrityksellä on käytössään vaikuttava määrä metallintyöstölaitteita esimerkiksi laserleikkaukseen, muovaukseen, lävistykseen, hitsaukseen, työstöön, hiontaan ja jauhemaalaukseen. Sen uusin hankinta oli Prima Power EBe Express Bender vuonna 2019. 

”Katselin taivutuskoneita ehkä kahdeksan vuoden ajan”, Williams sanoo. ”Tiesin haluavani taivutuskoneen, mutta sillä käsiteltävien määrien piti olla sellaiset, että sen käyttäminen kannattaisi. Sitten vuonna 2019 asiakaskuntamme alkoi jo olla niin monipuolinen, että taivutuskoneen hankinnalle oli hyvät perusteet.” 

Williams teki kattavaa tutkimusta ennen hankintaansa. ”Kävin muutamilla tehdaskierroksilla, koska halusin nähdä muiden asiakkaiden taivutuskoneet”, Williams jatkaa. ”Olin valtavan vaikuttunut siitä, miten Prima Power työskenteli yhdessä asiakkaidensa kanssa integroidakseen Prima Powerin laitteet asiakkaiden olemassa olevaan konekantaan. Eikä sillä ollut merkitystä, miten vanhoista koneista oli kyse. Muut konevalmistajat antoivat minulle muutaman vuoden aikaikkunan nykyisille koneillemme. Tutustuimme kyllä muihinkin taivutuskonevalmistajiin, mutta tarvitsimme Prima Powerin tarjoamaa joustavuutta.”

EBE EXPRESS BENDER

Sähköservokäyttöinen EBe-taivutusautomaatti on taivutusratkaisu, joka on suunniteltu varta vasten täyttämään kunkin osavalmistajan tuotantovaatimukset ja tarjoamaan parasta mahdollista tuottavuutta, laatua ja toistotarkkuutta. Taivutus tapahtuu täysin automaattisesti aina lävistettyjen litteiden kappaleiden lastaamisesta valmiiden tuotteiden purkamiseen. EBe:tä on saatavilla malleina, joissa taivutuspituus voi olla jopa 3 880 millimetriä ja suurin avautumiskorkeus jopa 203,5 mm. Uudessa rakenteessa taivutusterän liikkeitä (pysty- ja vaakasuunnassa) ohjataan NC-servoakseleilla hydraulisylinterien sijaan. Myös ylätyökalun liikkeet suoritetaan toisella NC-servoakselilla. Prima Power EBe tarjoaa korkealuokkaista taivutuslaatua, jota haastavissa käyttökohteissa tarvitaan. Laadun taustalla ovat taivutusakselien tarkka ohjaus, nopea ja pehmeä taivutusliike, ohjelmoitavuus ja vankka rakenne, johon lämpötilan vaihtelut eivät vaikuta.

”Ihastuimme EBe:n automaattiseen työkalunvaihtoon, joka vähentää asetusaikoja, lisävarustelun mahdollisuuteen ja automaatioon”, Williams kertoo. ”Koneella voi taivuttaa myös suuria levyjä, ja sekin oli merkittävä tekijä päätöstä tehdessämme. Prima Power oli ainoa taivutuskone, joka pystyi käsittelemään 30,5 senttimetrin materiaalia tinkimättä laippakorkeudesta ja paksuusominaisuuksista. Nämä suuret kappaleet voivat painaa jopa 54 kilogrammaa. Ennen Prima Power Express Bender -konetta työssä saattoi mennä viideltä ihmiseltä monta tuntia särmäyspuristimen äärellä. Nyt kaksi ihmistä hoitavat homman parissa minuutissa Prima Power EBe:llä. Myös ohjelmisto oli ratkaiseva tekijä. Se on erittäin intuitiivinen ja helppokäyttöinen. Pidimme myös servokäyttöisestä koneesta hydraulikoneita enemmän.”

TAIVUTUSAUTOMATIIKKA LISÄÄ TUOTTAVUUTTA

Yhä useampi osavalmistaja joutuu tilanteeseen, jossa suuret tuotantomäärät vaihtuvat juuri oikeaan aikaan valmistettaviin pieniin eriin. Perinteisessä särmäyspuristimilla tehtävässä taivutuksessa asetusajat, edistyksellisten komponenttien valmistusta koskevat tekniset rajoitukset ja osaavan henkilöstön tarve saattavat osoittautua ongelmallisiksi tällaisissa valmistustöissä. Prima Powerilla on vankka kokemus sähköservotekniikan hyödyntämisestä automaattisissa levyntaivutusratkaisuissa, joten Prima Powerin automaatioratkaisu keskittyy asetukseen materiaalinkäsittelyn sijaan. Lisävarusteina saatavien automaattisen työkalunvaihdon (ATC) ja viivakoodinlukijan ansiosta kone suorittaa asetuksen automaattisesti ja aktivoi uuden osan ohjelman.

”EBe:n ansiosta pystymme olemaan kilpailukykyisiä niissäkin töissä, jotka olivat meille aiemmin mahdottomia. Näitä olivat esimerkiksi osat, jotka vaativat useampia asetuksia”, Williams selittää. ”Meillä oli esimerkiksi yksi työ, jota varten rakennettavan kappaleen yhteen taitokseen sen etupuolella tulee kahta asetusta vaativa haastava säde. Ei ollut vaihtoehtoja. Otimme osan hoitaaksemme, koska sen tilasi yksi suurimmista asiakkaistamme. Kappaletta kuitenkin tarvittiin yhä useammin, kunnes lopulta se aiheutti pelkkää turhautumista. Kuitenkin taite onnistuu EBe:llä yhdellä asetuksella. Negatiivisia taitoksia sisältävät suuret kappaleet ovat meillä keskeisessä osassa. Nämä kappaleet on käännettävä ympäri, mikä vaatii valtavasti tilaa, energiaa ja työvoimaa. EBe hoitaa kaiken murto-osassa siitä ajasta, joka työhön aiemmin käytettiin. Oman haasteensa toivat myös kappaleet, joissa on useampia taitoksia. Muutamassa valmistamassamme kappaleessa on yli kahdeksan taitosta, joista jotkut ovat vieläpä negatiivisia. Näiden kappaleiden taivuttaminen särmäyspuristimella oli yhtä tuskaa, koska käyttäjän piti muovata ne, kääntää ne ympäri ja taas toisinpäin ja vielä pinota ne. Kone ei ole käynnissä, kun käyttäjä yrittää pinota kappaletta. Express-taivutuskonetta käytettäessä kone käy koko ajan myös silloin, kun käyttäjä pinoaa kappaletta. Tehokkuus on täysin omaa luokkaansa. Pidin Prima Power Express Benderissä myös siitä, miten materiaalit on järjestetty. He todella ymmärtävät, että koneen on oltava jatkuvassa liikkeessä.” 

KASVUA TUOTTAVUUTEEN

”Kun käsittelemme kappaleita Express Benderillä, tuottavuutta ei voi edes verrata särmäyspuristimella työstämiseen”, Williams sanoo. ”Materiaalin syöttäminen alkaa olla jo haastavaa, sillä kone on niin tehokas. Generaattorikoteloita varten taivutettavien kappaleiden muovaus veisi neljältä ihmiseltä monta päivää särmäyspuristimilla. EBe:llä työ hoituu alle päivässä kahden ihmisen voimin. Sen ansiosta pystymme käyttämään koneita myös sellaisiin töihin, jotka tavallisesti hoidettaisiin suuremmilla särmäyspuristimilla, joten käyttäjätkään eivät kuormitu liikaa. Työntekijämme eivät yksinkertaisesti riitä siihen, että heistä neljä olisi yhtä aikaa särmäyspuristimilla. Tuotannon aikatauluttaminen oli aiemmin tehotonta ja haastavaa. Nyt EBe Express Bender pystyy käsittelemään kappaleet entistä laadukkaammin ja yhdenmukaisemmin raja-arvojen puitteissa.”

ASIAKASPALVELU

”Prima Power on ollut todella avoin ja helposti tavoitettavissa”, Williams summaa. ”Prima Powerin huoltoteknikot ovat aina aitoja ja realistisia. Tavoitteenamme on lisätä kalustoomme pian myös Prima Powerin lävistys- ja laserkoneiden yhdistelmä. Olemme innoissamme tulevasta.”

Ennen Prima Power Express Bender -konetta työssä saattoi mennä viideltä ihmiseltä monta tuntia särmäyspuristimen äärellä. Nyt kaksi ihmistä hoitavat homman parissa minuutissa Prima Power EBe:llä.

Randy Williams
Omistaja

Etsitkö vastaavaa ratkaisua yrityksellesi? Löydä se täältä