Yritys lanseerasi ensimmäisen teollisuuden käyttöön suunnitellun tietokoneen vuonna 1996. Kolme vuotta myöhemmin se julkaisi ensimmäisen puolustusteollisuuden standardien mukaisen tietokoneen.
Nykyään toiminta on Savonlinnassa, josta käsin yritys tarjoaa asiakkailleen suunnittelemiaan ja valmistamiaan mekaniikka-alan ratkaisuja sekä ohutlevytuotteita. CEF on aidosti kotimainen kumppani, jonka arvoihin kuuluvat vahvasti laatu, yhteistyökyky sekä korkea ammattitaito.

- Yritys tunnetaan laadukkaista tuotteista ja palveluista, joustavuudesta sekä luotettavuudesta. Jatkossa haluamme yhä enemmän olla lisäarvoa tuottava kumppani, jonka tuotekehityksen osaaminen on alusta alkaen asiakkaan käytössä. Tuotteiden keventäminen esimerkiksi kalottikennorakenteilla on yksi merkittävistä vahvuuksistamme, kertoo toimitusjohtaja Teemu Vastamäki.

Viime aikoina yrityksen suurimmat tuotantovolyymit ovat olleet erilaisissa sellu- ja paperiteollisuuden tuotteissa, konevalmistajien moottorisuojissa sekä teollisuuskäytössä olevien tietokoneiden rungoissa ja koteloissa.

- Lisäksi valmistetaan paljon tuotteita sahateollisuuden tarpeisiin, sekä kuljetuslaatikoita pakettienkäsittelyautomaatteihin. Vaikka yrityksen pääasiallinen markkina-alue on Suomi, toimivat sen asiakkaat lähes poikkeuksetta globaalisti, Vastamäki sanoo. Kehitämme tuotteitamme aktiivisesti asiakkaiden kanssa yhteistyössä. Idea lopputuotteesta tai oikeastaan tarpeesta tulee asiakkaalta, ja tätä sitten lähdemme yhdessä kehittämään asiakkaan vaatimusten perusteella. Meidän ammattitaitoamme on sitten toteuttaa se kustannustehokkaasti sekä valmistettavuuden kannalta järkevästi.

Control express

YHTEISTYÖN PITKÄT JUURET TEKIVÄT INVESTOINTIPÄÄTÖKSESTÄ HELPON

- CEF:n yhteistyö Prima Powerin kanssa alkoi jo vuonna 2000, jolloin tehtaalle tuli ensimmäinen särmäyspuristin. Tälle jatkona yhtiö hankki vuonna 2003 LPe5 -laser-levytyökeskuksen. Finn-Power oli aikanaan myös vahvasti mukana, kun yhtiö kehitti kalottikennoteknologiaa. Koekennot valmistettiin Finn-Powerin tehtaalla ja tämä myös osaltaan vahvisti yhteistyötä yhtiöiden välillä ja toi myös varmistuksen, että LPe5 oli aikanaan juuri oikea kone CEF:n tarpeisiin. Yhteistyö on jatkunut esimerkiksi erilaisten tuotekehitysprojektiemme aikana saumattomasti ja CEF on aina saanut tarvittavan avun ammattitaitoisilta Finn-Powerin asiantuntijoilta, koskipa asiamme sitten työkaluja tai muita kehittämistarpeitamme. Ja yhteistyömme jatkuu edelleen tiiviinä, Vastamäki kertoo.

Uusimpana investointina yritys päätyi laserleikkuuta ja lävistystä yhdistävään Prima Power Combi Geniukseen.

- Vanha yhdistelmäkone oli tullut tiensä päähän ja oli tarve hankkia uusi. Prima Poweriin päädyttiin, koska tuote oli tuttu ja tiedettiin laadukkaaksi. Myös hyväksi ja toimivaksi todetut Prima Powerin huoltopalvelut painoivat päätöksessä, kertoo tuotantopäällikkö Henri Hiltunen.
Kokemukset Combi Geniuksesta ovat olleet positiivisia.

- Laseryksikön leikkausnopeus on lähes tuplaantunut vanhaan LPe5:een verrattuna ja lisäksi nykyaikainen laser mahdollistaa nopeat asetuksien muutokset, kun materiaalipaksuutta on tarve vaihtaa, Hiltunen jatkaa.

- Purkupuolen LSR-robotti oli positiivinen yllätys. Robotti helpottaa operaattorin päivittäistä työtä, koska sillä pystytään lajittelemaan yllättävän monipuolisesti erilaisia leikkeitä. Tulevaisuudessa haluamme vielä lisätä merkkauslaitteen käyttöä, jolloin myös leikkeiden jäljitettävyys paranee, Hiltunen kertoo.

- Ottaen huomioon vanhan koneen iän, uusi on tuonut mukanaan varmuutta ja laatua. Uuden koneen myötä nestausohjelma meni uusiksi, mutta sekin oli vain hyvä asia. Tuli siinä samalla myös nestit tarkistettua tehokkaampaan suuntaan. Hyviä kokemuksia ja uuden opettelun jälkeen olemme päässeet oikein hyvään tuotantovauhtiin, Hiltunen jatkaa.

TULEVAISUUDENNÄKYMIÄ

Control Express Finland Oy:n tulevaisuus näyttää hyvältä ja suunta on kannattavasti ja hallitusti ylöspäin. Oikeanlaisten investointien lisäksi kasvua tuetaan henkilöstöresursseilla sekä riittävällä toimitilalla.

- Tällä hetkellä tilan puute on hienoinen haaste, mutta asioilla on tapana ratketa, huikkaa toimitusjohtaja Vastamäki.
 

Yritys tunnetaan laadukkaista tuotteista ja palveluista, joustavuudesta sekä luotettavuudesta. Jatkossa haluamme yhä enemmän olla lisäarvoa tuottava kumppani, jonka tuotekehityksen osaaminen on alusta alkaen asiakkaan käytössä. Tuotteiden keventäminen esimerkiksi kalottikennorakenteilla on yksi merkittävistä vahvuuksistamme.

Teemu Vastamäki
toimitusjohtaja

Etsitkö vastaavaa ratkaisua yrityksellesi? Löydä se täältä